tiistai 28. kesäkuuta 2016

Tikki





Vääksyn kanavan vieressä olevan idyllisen käsityöverstas Tikin 
avajaisiin veimme pikkuleipiä.





Tekstit on kirjoitettu keksileimasimella. Samalla leimasimella
 onnistuu kirjoittaminen sokerimassaan.


lauantai 25. kesäkuuta 2016

Mango-sitruskakku




Tässä kakussa on kuuden munan tumma pohja. Täytteenä on 
mango-sitruunamousse. Kuorrutin kakun voikreemillä, 
jonka värjäsin oranssilla pastavärillä. Voikreemin
päällä on suklaaganachea. Koristelin kakun sitruunalla, 
passionilla, nektariinilla, rouhitulla suklaalla
 ja sitruunamelissalla.










tiistai 21. kesäkuuta 2016

Koristelukokeilut macarons-leivoksiin






Kokeilin strösseleitä ja nonparelleja macarons-leivosten koristelussa.
Kummatkin pysyivät kauniina uunissa.





Koristeet kannattaa laittaa macaronssien päälle vasta sen jäkeen, 
kun macaronssit ovat hiukan kuivahtaneet pinnaltaan. 





Nämä macaronssit värjäsin oranssilla pastavärillä.










perjantai 17. kesäkuuta 2016

Kreikka- ja olympiakakku






Tämä kakku on tehty teemalla Kreikka ja olympialaiset.
Kakussa on kahdeksan munan tumma kakkupohja. 
Täytteenä on mangositruunamoussea.
Kakun pinta on Satin-ice massaa.







Koristeet on tehty sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.
Pullo on tehty isomaltoosista ja pullon teksti on kirjoitettu elintarviketussilla.
Liput askartelin paperista ja varrastikuista.







VIELÄ KERRAN ONNEA!



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Lohirullat





                        Lohirullat
                       (noin 20kpl)


                                              300g ruohosipulituorejuustoa
                                              150g kylmäsavustettua lohta
                                                       tilliä
                                                       vehnätortilloja (kolme isoa)

                     

                         Ohje

                                             1. Pilko lohi pieniksi paloiksi.
                                             2. Sekoita tuorejuusto vatkaimella.
                                             3. Sekoita lohet tuorejuuston joukkoon.
                                             4. Silppua tuoretta tilliä seokseen oman maun mukaan.
                                             5. Levitä seos tortillalle. Jätä tortillan yläreunasta noin 1cm tyhjäksi.
                                             6. Kieritä tiukalle rullalle.
                                             7. Laita rullat kelmussa jääkaappiin ennen kuin leikkaat ne paloiksi.








sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Macarons





Nämä ovat italialaisia macarons-leivoksia. Värjäsin macaronssit kevyesti
ruskealla pastavärillä. Koristeeksi sirottelin kaakaojauhetta.
Täytteenä on itse tehtyä lemon curdia.







torstai 9. kesäkuuta 2016

Ristiäiskakku





Tässä kakussa on kahdeksan munan tumma kakkupohja. 
Täytteenä on vadelma-punaherukkamoussea ja suklaamoussea.
Kakun pinta on Satin ice-massaa. Värjäsin pitsin pastavärillä 
vaaleanpunaiseksi. Liljat ja hortensiankukat tein 
sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.



tiistai 7. kesäkuuta 2016

Ylioppilaskakut






Kakuissa on kahdeksan munan tumma kakkupohja. Täytteenä on 
vadelma-punaherukkamoussea ja suklaamoussea.
Päällinen on vaahdotettua suklaaganachea.





Koristeena on mansikan kukkia ja herukan lehtiä. Ylioppilaslakit 
on tehty sokerimassan ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta.