sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Suklaa-espressokakku




Tämän kakun tein Taivaalliset täytekakut (Linda Lomelino) kirjasta.
Kakku on tehty kahteen 15cm irtopohjavuokaan. Kakussa on kolmessa
välissä  samaa suklaatäytettä kuin mitä kakun päällä on.
Koristeena on Pandan suklaamunia.




perjantai 27. maaliskuuta 2015

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pääsiäismunat





Koristelin piparit pikeerillä ja kukilla. 
Munien korkeus on noin 7cm.





Kukat tein sokerimassasta.





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Ilmapallot





 Ilmapallopiparit koristelin pikeerillä ja narut niihin tein
lakritsinauhasta.






perjantai 20. maaliskuuta 2015

Minimarengit




 Nämä minimarengit tein tällä herkullisella ja helpolla marenkiohjeella.
Marenkeja tuli kaksi mariskoolia kukkuralleen. Paistoin pieniä marenkeja
hiukan lyhyemmän ajan kuin isompia.





keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Vadelma-suklaakakku



Tässä kakussa on viiden munan tumma kakkupohja. Paistoin pohjat
kahdessa 20cm irtopohjavuoassa. Täytteenä on vadelma-ja pätkismoussea.
Päällinen on suklaaganachea. Päälle on valutettu 70% suklaasta tehty 
kuorrute. Kukat tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan 
sekoituksesta.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Mansikka-valkosuklaakakku





Tässä kakussa on viiden munan vaalea kakkupohja. Paistoin pohjat
kahdessa 20cm irtopohjavuoassa. Täytteenä on mansikkamoussea. 
Päällinen on valkosuklaaganachea. Koristeet tein sokerimassan
 ja vaahtokarkkimassan sekoituksesta. Kakkupitsin värjäsin
 vaaleanpunaiseksi punaisella pastavärillä.



torstai 12. maaliskuuta 2015

Kissakakku




Syntymäpäiväsankarin toiveena oli vaaleanpunainen kakku, jossa olisi kissa ja 
ilmapalloja. Kakussa on viiden munan vaalea kakkupohja. Jaoin taikinan
 kahteen 20cm irtopohjavuokaan ja halkaisin kummankin pohjan kahtia.
 Täytevälejä valmiissa kakussa on kolme. Täytteenä on mansikkamoussea
 ja kostukkeena vaniljasokerilla maustettua maitoa.




Koristeet ja kakun pinnan tein sokerimassan ja vaahtokarkkimassan 
sekoituksesta. Ilmapallojen valokohdat tein pikeerillä.





maanantai 9. maaliskuuta 2015

Tonnikala-aurajuustopiirakka




Lempileivonnaiset kirjaa (Ulla Svensk) selatessa  huomasin tonnikalapiirakan
 ohjeen, jossa on myös aurajuustoa. Yhdistelmä kuulosti jotenkin erikoiselta.
 Ulla Svensk kehui piirakkaa yhdeksi lempipiirakoistaan, joten päätin kokeilla.
 Alkuperäisessä ohjeessa on valkosipuli-cuisinen tilalla herkkusieni-cuisinea.
Tämä piirakka ei mielestäni ulkonäöllä koreile, mutta maku oli toden totta hyvä. 
Tämä maistui myös lapsille, myös hänelle, joka ei aurajuustoon muuten koske.
Tätä teen toistekin ja mikä  parasta, tästä tulee koko pellillinen.



                                 Pohja: 
                                                     250g voita
                                                     250g maitorahkaa
                                                     4,5dl vehnäjauhoja
                                                     1tl leivinjauhetta


                                 Täyte: 
                                                    370g valkosipulitomaattimurskaa
                                                    250g valkosipuli-cuisinea
                                                    2tlk tonnikalapaloja öljyssä (ostin vahingossa vedessä ja nekin toimi)
                                                    2 kananmunaa
                                                    1 sipuli
                                                    100g aurajuustoa
                                                    150g emmental-juustoraastetta


                                 Ohje:
 
                                            1. Sekoita pehmeä voi ja rahka sekaisin.
                                            2. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne sekoittaen voin
                                                ja rahkan sekaan.
                                            3. Laita taikina muovikelmussa jääkaappiin noin tunniksi.
                                            4. Kauli pohja leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi.
                                            5. Sekoita valutetut tonnikalat, tomaattimurska, munat, puolet
                                                juustoraasteesta ja valkosipuli-cuisine sekaisin.
                                            6. Levitä täyte pohjan päälle.
                                            7. Ripottele täytteen päälle pilkottu sipuli.
                                            8. Murustele aurajuusto piirakan päälle.
                                            9. Ripottele loput juustoraasteet. 
                                           10. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 25 minuuttia, siten 
                                                  että piirakka näyttää kypsältä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Suklaamarengit




Tein nämä marengit tällä reseptillä. Mansikkatomusokerin 
vaihdoin tavalliseen tomusokeriin. Valmiiseen marenkivaahtoon
lisäsin sekoittamatta 80g sulatettua taloussuklaata.








Kokeilin suklaan makuisten rakeiden käyttöä marenkien
koristeluissa. Hyvin näyttivät kestävän uunin.